Muutama vuosi sitten vaivalloisen levoton lapsi todettiin arkipuheessa ykskantaan adhd:ksi. Leima tarjosi välineen, jolla kuitata muista poikkeava käytös, vaikkei ihan tarkkaa käsitystä kirjainlyhenteellä kuvatusta oireistosta olisi ollutkaan. Saatiin todettua, että näin tätä lasta tulee kohdella tai sietää hänen tapaansa toimia, koska hänellä on tämä tauti.
Samalla unohtui se, että kaikki erilaisissa tilanteissa suotavan käytöksen normista poikkeava ei kaipaa tai ansaitse erityiskohteluun oikeuttavaa tautiluokitusta. Oireeksi tulkittua käytöstä selittävätkin ehkä tavanomaiset kehityshaasteet, temperamenttierot tai elämänmuutoksen aiheuttama ohimenevä myllerrys. Aidosti adhd:n neuropsykiatrisista oireista kärsivä lapsi uhkasi kadota vanhan ajan huonon käytöksen ja arkisen pahan tuulen joukkoon.
Erityisherkkyys on aisti- ja tunnekokemusten viritystasoa kuvaava käsite, joka on nyt ylimalkaistumisen ja arkistumisen vaiheessa. Yhdysvaltalaisen psykologian tohtori, psykologi Elaine Aronin 1990-luvulta alkaen tutkimushenkilöissään tarkastelema erityisherkkyys ulkoisille ja sisäisille ärsykkeille on noussut näkyvästi suomalaiseen keskusteluun viimeisen vuoden aikana.
Itsensä voi todeta erityisherkäksi vaikka kahvitauolla sosiaalisessa mediassa kiertävien pikatestien avulla. Vähintään yksi useimmiten 23 kysymystä sisältävien testien luonnehdinnoista osuu kuitenkin meistä jokaiseen. Kukapa ei kuvaisi vaikka sisäistä maailmaansa mieluummin rikkaaksi ja monipuoliseksi kuin yksitoikkoiseksi ja köyhäksi?
Mitä erityisherkkyys on?
Elaine Aronin tutkimusten mukaan noin joka viidennen ihmisen autonominen hermojärjestelmä näyttää virittyneen synnynnäisesti erityisen herkäksi. Niinpä hän kokee sekä ulkoiset aistimukset että sisäiset ärsykkeet tavallisesta poikkeavan syvällisesti, halusi tai ei. Sama vähemmistö nähdään yli sadassa muussakin eliölajissa, jopa banaanikärpäsissä. Aivojen välittäjähormonien dopamiinin ja serotoniinin määrää säätelevät geenit ovat nykytutkimuksessa vahva ehdokas erityisherkkyyttä selittäväksi tekijäksi.
Moni arkeen kuuluva asia ja ilmiö aiheuttaa erityisherkässä voimakkaan reaktion. Esimerkiksi kirkkaat valot ja värit, hajut, tungos ja meteli, karheat pintamateriaalit, toisten ihmisten mielialat, riitely ja stressi tai toisaalta mielikuvittelu, taide-elämykset, liikutus ja ilo tuntuvat intensiivisinä fyysisinä ja psyykkisinä kokemuksina.
Erityisherkkyydessä ei siis ole kyse sairaudesta, vammasta, psyykkisestä häiriöstä tai aistien poikkeavuudesta vaan pikemminkin tavasta käsitellä ja yhdistellä aistien ja tunne-elämysten viestejä.
Erityisherkkyyden arvioinnissa keskitytään neljään piirreryhmään: syvälliseen vaihtoehtojen pohtimiseen ja vertailuun taipuvaiseen tapaan käsitellä tietoa, kuormittumisalttiu-teen informaatio- ja aistitulvassa, herkkiin tunteisiin ja eläytymiskykyyn sekä hienovaraiseen ja tarkkaan havaintokykyyn.
Erityisherkkyys ei näy päällepäin. Siksi sitä on yhtä helppoa vähätellä kuin korostaa ilman oikeaa syytä. Kumpikin tapa vaikeuttaa aidosti erityisherkän asemaa.
Selkeän ja tunnistettavan tautiluokan sijasta käsillä on ominaisuus, joka löytyy 15–20 prosentilta ihmisiä. Vaikka miehet ovat naisia taipuvaisempia aliraportoimaan erityisherkkyyttään, tilastollisesti erityisherkkiä miehiä on yhtä paljon kuin naisiakin. Erityisherkkyys piirteenä on siis oikeuttanut olemassaolonsa evoluution karsintakilpailussa. Se on osa reaktiotapojen ja selviytymisstrategioiden monimuotoisuuden kirjoa, jota luontodokumenteissa ylistetään ja suojellaan, mutta ihmisyhteisöissä helposti vierastetaan ja ankarimmillaan jopa tuomitaan vääränlaiseksi.
Herkkä vaan ei erityisherkkä
Kaikki herkkyys ei silti ole erityisherkkyyttä. Kiivasrytminen, kovaääninen ja kulmikas maailma koettelee, ärsyttää ja ahdistaa useimpia meistä joskus ja jonkin verran. Jokaisesta ihmisryhmästä joku on alttiimpi riemastumaan, loukkaantumaan, harkitsemaan tai kaipaamaan lepoa kuin muut olematta kuitenkaan määritelmällisesti erityisherkkä.
Erityisherkkyys ei nimittäin kasva liukuvalla asteikolla. Karkeasti ilmaistuna yksilön kokemusmaailma joko on tai ei ole luonteeltaan erityisherkkä. Tämän selkeän kuvan reunoja hämärtää se, että ympäristö, kasvatus ja aiemmat kokemukset voivat ohjata erityisherkän tulkintaa omista ominaisuuksistaan yhtä hyvin itsetuntoa vahvistavaan kuin heikentävään suuntaan.
Merkitystä on myös sillä, mille askelmalle herkkyys kussakin ajassa ja paikassa asettuu ominaisuuksien arvoasteikolla. Jos herkkyys tuomitaan heikkoudeksi, sen positiiviset ulottuvuudet painetaan pinnan alle. Erityisherkästi kokevalle voi jäädä kannettavaksi hämmennystä ja ahdistusta siitä, että on sellainen kuin on. Toisaalta aikoina ja yhteisöissä, joissa herkkyys samastetaan aidompaan kokemiseen tai syvempään ulottuvuuksien näkemiseen, voi erityisestä herkkyydestä tulla tavoittelemisen arvoinen piirre, jota myös esitetään aidon ominaisuuden puuttuessa.
Erityisherkkyys ei näy päällepäin. Siksi sitä on yhtä helppoa vähätellä kuin korostaa ilman oikeaa syytä.
Jonkinlaiseen laskennalliseen keskiarvoiseen ihmiseen perustuva oikeanlaisen ja sopivan herkkyystason normi on useimmille meistä ainakin ajoittain vähän ahdas. Suoraan sanova leimataan jyrääjäksi, laajalla asteikolla tunteensa ilmaiseva draamakuningattareksi ja ujo konflikteja kaihtavaksi vätykseksi. Keskiarvosta ja tavallisesta johdettu normi saattaa varkain muodostaa linssin, jonka läpi tulkitsemme yksioikoisesti kaiken käytöksen. Tällainen tasapäistäminen hukkaa vaihtelun tuoman rikkauden.
On myös hyvä muistaa, että erityisherkkyydelläkin selitettävää tavanomaisesta poikkeavaa herkkyyttä liittyy moniin kansainvälisestä tautiluokituksesta löytyviin tunnustettuihin sairauksiin ja oireyhtymiin. Sellaisia ovat esimerkiksi migreeni, epilepsia, keskushermostokasvaimet, autismikirjon sairaudet, osa reumasairauksista, naisilla hormonikiertoon liittyvä kuukautisia edeltävä oireisto, masennus, astma, atopia ja allergiat. Jopa perusflunssa tai huonosti nukuttu yö vaikuttavat ärsyke- ja tunneherkkyyteemme.
Erityisyys ei ole vapaalippu
Pikkulapsi on huoltajilleen erityinen. Siksi hän saa itselleen elintärkeää huomiota ja hoivaa, vaikka se rajoittaa huoltajien mahdollisuuksia toimia itselleen luontaisimmalla tai mieluisimmalla tavalla. Aikuiset kuljettavat samaa tarvetta mukanaan esimerkiksi pyrkiessään erottumaan erityistä huomiota ansaitsevana työnhakijoiden, kollegoiden, kumppaniehdokkaiden tai ystäviensä joukosta. Niukkuus nostaa asioiden arvoa.
Erityisherkkyydestä ei kuitenkaan ole vapaalipuksi mietoon ja maltilliseen maailmaan. Sen perusteella ei voi vaatia muita muuttumaan. Sen tunnistaminen voi kuitenkin parhaimmillaan vapauttaa herkistelijän itsensä syyllisyydestä ja alemmuudentunnosta ja antaa sitä kautta voimavaroja kuormituksen hillitsemiseen oma-aloitteisesti.
Kannustettu ja arvostettu erityisherkkä osaa hyödyntää vahvoja tunnekokemuksiaan ennakoidessaan, mitä kannattaa tehdä ja toteuttaa. Silloin muita suurempi herkkyys on hänelle kilpailuetu. Jos taas erityisherkkyys on kielletty tai siitä on soimattu, saattaa se näkyä ylimitoitetun tuntuisina reaktioina kuormittavissa tilanteissa. Koska sellainen ärsyttää helposti muita, on negatiivisen kehän syntyminen lähellä.
Oman ominaislaadun tiedostaminen voi auttaa ymmärtämään ja sietämään omaa herkkyyttä. Siitä on apua, kun etsii keinoja hallita aistitulvaa. Se auttaa ennakoimaan ja tarvittaessa välttämään tilanteita, joissa kokemuksen kuohuvat epämiellyttävästi yli äyräidensä.
Lähellä olevan ihmisen erityisherkkyyden tunnistaminen taas auttaa mitoittamaan häneen kohdistettavia odotuksia ja paineita. Erityisherkkyyden voi ottaa huomioon ja sallia samalla vähäeleisellä tavalla kuin perhesyistä rasittuneen työkaverin kireän äänensävyn tai astmaatikkokollegan toiveen hajusteettomuudesta pukuhuoneessa.
Varsin vähällä vaivalla voidaan esimerkiksi luopua vahvoista ilmanraikastimista saniteettitiloissa, hillitä äänenkäyttöä yhteisissä tiloissa tai kertoa tulevista muutoksista ajoissa. Erityisherkät ovat kiitollisia autettavia, sillä he reagoivat tutkitusti korostuneen positiivisesti myös myönteisiin olosuhteiden muutoksiin ja korjaaviin toimenpiteisiin.
Juttu on alun perin julkaistu SuPer-lehdessä 10/2015.
