Kivun aistimisen fysiologinen mekanismi tunnetaan. Hermopäätteet kudoksissa aistivat ärsykkeen, joka kulkee sekunnin murto-osissa hermosyiden ja selkäytimen kautta aivojen kuorikerrokseen, missä se tulkitaan kivuksi.
Elimistöön ja tietoisuuteen tulvahtava kipuaistimus on kuitenkin vasta yksi kipuelämyksen ulottuvuuksista. Toinen yhtä tärkeä ulottuvuus on yksilöllinen tunne ja älyllinen tulkinta kivun epämiellyttävyydestä ja sen aiheuttamasta kärsimyksestä.
Äkillinen kipuaistimus saa meidät irrottamaan, irvistämään ja väistämään. Akuutiksi kutsuttu kipu onkin viesti parhaillaan syntyvästä tai syntyneestä kudosvauriosta. Sen aiheuttajana voi olla esimerkiksi tulehdusreaktio, nyrjähdys tai palovamma. Akuutti kipu lievittyy ja häviää kudosten parantumisen myötä.
Jos kipu kuitenkin jatkuu pidempään, aletaan puhua kroonisesta eli pitkäaikaisesta kivusta. Sen taustalla voi olla etenevää vauriota aiheuttava tila kuten esimerkiksi nivelrikko, aivoverenkiertohäiriön jälkeen oireileva hermokipu tai jonkin vamman tai sairauden aiheuttama neuropaattinen kipu. Pitkäaikaisen kivun syy voi myös olla epäselvä. Se voi liittyä vamman jo parannuttua päälle jäävään virheeseen hermojen toiminnassa tai aivojen kivunestojärjestelmässä. Silloin puhutaan idiopaattisesta kivusta.
Se, kuinka paljon kipu rajoittaa kokijansa fyysistä ja henkistä toimintakykyä, on lisäksi usein tilannesidonnaista. Odotuksemme, pelkomme, opitut selviytymistapamme ja se, mihin kiinnitämme huomiomme muokkaavat jatkuvasti sekä kipuelämystämme että tulkintaamme siitä.
Kutsumaton vieras jää nurkkiin
Krooninen, pitkäaikainen kipu rajoittaa liikkumista ja väsyttää sekä fyysisesti että henkisesti, mikä vähentää mahdollisuuksia sosiaaliseen osallistumiseen. Kipu aiheuttaa usein myös lihasjännityksen lisääntymistä, hikoilua ja verenpaineen kohoamista, siis ylivirittyneisyystilaa, joka uuvuttaa. Kivun elämänlaatua heikentävästä vaikutuksesta kertoo sekin, että Suomessa arviolta 300 kipukroonikkoa päättää elämänsä itse joka vuosi.
Paineen tunne, viileys tai lämpö voi syrjäyttää tai vaimentaa ainakin osan kipuviesteistä.
Kroonistunut kipu voi aiheuttaa muun muassa työkyvyttömyyttä, masennusta ja unihäiriöitä. Silti se ei välttämättä näy ulospäin. Mahdollisimman normaalin elämän tietoinen toteuttaminen voi olla olennainen osa kipukroonikon selviytymisstrategiaa.
– Jos kroonisesta kivusta kärsivä tavataan silloin, kun kipu on hänelle uutta, jokainen kyllä näkee, miten kipeä hän on. Tarkoituksenmukaista on silti se, että kivun kroonistuessa ihmisen omat psyykkiset selviytymismekanismit aktivoituvat, eikä hän ole niin ilmeisen ahdistunut ja hädissään kuin alkuvaiheessa. Kipukroonikon elämästä tulee henkisesti kuitenkin kovin raskasta, jos hänen pitää todistella olevansa oikeasti kipeä, seitsemän vuotta neuropaattisesta kivusta kärsinyt Sirpa Tahko toteaa.
Sinunkaupat kivun kanssa
Ihminen on sopeutuvainen. Sietokyky ja voimavarat ovat silti yksilöllisiä. Yhdelle toimivat keinot eivät lievitä toisen kipua. Lisäksi elämän muut tekijät vaikuttavat siihen, millainen kokonaisvaikutus kroonisella kivulla kokijansa elämään on. Sirpa Tahko korostaa erityisesti ajan merkitystä sopeutumisen edistäjänä.
– Me emme voi kiirehtiä niitä psyykkisiä prosesseja, jotka auttavat sopeutumaan kipuun. Puhun itse kipukaaresta, joka kulkee muiden kriisien tavoin eri vaiheiden kautta. Ne on käytävä vuorotellen läpi, jotta kivun kanssa voisi elää edes kohtalaisen hyvää elämää.
Ajan kulumisen lisäksi sopeutumista ja selviytymistä tukee ymmärtävä ja salliva keskustelu. Sitä voivat tarjota paitsi kipuasiantuntijat myös vertaiset, toiset kipukroonikot. Omalla kipukaarellaan pidemmälle päässyt vertainen voi tuoda toivoa siitä, että elämä kivun kanssa voi tulla siedettävämmäksi.
– Hän voi antaa perspektiiviä kertomalla, että tuossa vaiheessa minustakin tuntui ihan hirveältä. Mutta sitten nämä ja nuo asiat tapahtuivat ja olen päässyt eteenpäin, on helpottanut.
Hoitohenkilökunnalle on potilaan kivun laadun ja voimakkuuden tunnistamiseksi tarjolla erilaisia sanallisia, numeerisia tai graafisia mittareita. Kipukiilat, -asteikot ja -janat antavat potilaalle itselleen mahdollisuuden kertoa, kuinka vaikeana hän kipunsa kokee. Sirpa Tahko uskoo, että muutaman vuoden kuluessa myös aivokuvantamisen hyödyntäminen kipudiagnostiikassa yleistyy.
– Kuvantamalla pystytään aivoista näkemään, mikäli ihminen kokee kipua, olipa se sitten lievää, keskivaikeaa tai voimakasta.
Koska kipu on sekä tuntemus että tunne, kannattaa tehokasta helpotustakin etsiä useammalta suunnalta. Lääkkeellinen kivunlievitys toimii teknisesti, laskevien hermoratojen ja kemiallisten reaktioiden kautta. Ne lievittävät joko ärsykkeen syytä tai estävät sen etenemistä aivoihin aistittavaksi asti.
Käytettävissä on lisäksi muita menetelmiä, kuten akupunktio, hieronta, hellä kosketus, kylmä- tai kuumahoito. Ne vaikuttavat niin kutsutun porttikontrolliteorian mukaisesti. Teorialla selitetään sitä ilmiötä, että samanaikaisille aistimuksille syntyy hermostossa kiireellisyysjärjestys. Omien hermosäikeidensä välityksellä aistittava paineen tunne, viileys tai lämpö voi siis syrjäyttää tai vaimentaa ainakin osan kipuviesteistä.
Asetu rinnalle ja ota todesta
Kipukroonikon voimavaroista osa kuluu jatkuvaan sovitteluun kivun ja muun elämän välillä. Siksi kivun hoidossa on tärkeä huolehtia kokonaisvaltaisesti potilaan tarpeista ja asettua hänen rinnalleen. Sirpa Tahko toivoo, että esimerkiksi odotushuoneissa, vastaanotoilla tai osastoilla pyrittäisiin lisäämään potilaan mahdollisuuksia säädellä kipuaan itse. Hallinnan tunne vähentää ahdistusta ja hätää ja lisää sitä kautta kipupotilaan omia voimavaroja ja mahdollisuuksia rentoutua.
Kipuun ja etenkin sen epämiellyttävyyden kokemukseen voidaan vaikuttaa monin epäsuorin tavoin. Esimerkiksi odotustilojen miellyttävä lämpötila ja äänimaisema, mukavat istuimet, huomion hetkellistäkin muualle kohdistamista auttava televisio tai pieni piikkimatto kipukohdan painamista varten voisivat helpottaa monen kipupotilaan oloa. Miksei tarjolla voisi olla kylmäpakkauksia tai lämpötyynyjäkin.
– Tällainen ei ole oikein kenenkään vastuulla, mutta minusta näihin asioihin voitaisiin kiinnittää enemmän huomiota. Olisi erityisen tärkeää huomioida kipupotilas silloin, kun hän itse on avuton. Kun hän ei kivultaan pysty muuhun kuin rähjäämään tai huutamaan.
Moni kroonista kipua poteva pärjää paremmin, kun voi kokea, että hänen kipunsa on nähty ja sillä on todistaja. Harva kipukroonikko lähtee esimerkiksi päivystykseen huvikseen.
Kipua voidaan lievittää myös epäsuorin keinoin, jotka suuntaavat huomiota toisaalle edes hetkeksi.
– Potilaan odottamaan ohjaava hoitaja voisi vaikka sanoa näkevänsä, että potilaaseen sattuu. Hän voisi käydä kysymässä, milloin potilas pääsee tapaamaan lääkäriä ja käydä kertomassa tämän tiedon myös potilaalle, Tahko ehdottaa.
Inhimillisyys ja arkinen huomaavaisuus nousevat arvoonsa kipupotilaan hoidossa. Kipu voi viedä potilaalta itseltään kaiken huomion, mutta se ei saisi olla ainoa, mitä hänestä huomataan. Sirpa Tahkon hermojuurivaurion syntymisestä on kulunut jo seitsemän vuotta, mutta sairaala-ajalta mieleen on jäänyt voimakkaana muisto lähihoitajasta, joka aidosti näki hänet.
– Olin virunut sängyssä kolme päivää alusastia vieressäni, kun en päässyt mihinkään. Hän haki minut suihkutuolilla, pesi minut hellävaroen ja jutteli nätisti. Sillä kauhealla sairaalareissulla se oli yksi kaikkein tärkeimpiä asioita.
Juttu on alun perin julkaistu SuPer-lehdessä 2/2015.
