Suuria vastoinkäymisiä kokenut lähihoitaja Taru Riipinen sai korteista toivoa niinä hetkinä, kun usko elämään oli koetuksella

Taru Riipinen tietää, miten ihanalta tuntuu saada tuntemattomalta ihmiseltä kannustava kortti, kun elämä koettelee. Siksi hän päätti alkaa tehdä korttitervehdyksiä myös itse.

Lähihoitaja Taru Riipinen

Taru Riipinen on saanut vaikeista kokemuksista uudenlaista ymmärrystä työhönsä vanhustenhoidossa. Kuva: Laura Vesa

Teksti Hanna Vilo

Lähihoitaja Taru Riipisellä, 39, on laatikko, jossa hän säilyttää elämän varrelta kerättyjä tärkeitä muistoja. Laatikossa on hyvässä tallessa kymmenen korttia. Yhteen niistä on kultaisella tussilla kirjoitettu, että positiivisella asenteella potkii pitkälle. Joka ikinen kortti on kuitenkin tärkeä, ja ne kaikki ovat valaneet häneen toivoa juuri silloin, kun usko elämään on ollut koetuksella.

Kun kaikki muuttuu

Tarun elämä muuttui yhdessä hujauksessa lähes kymmenen vuotta sitten maaliskuussa. Eräänä iltana häntä alkoi huimata ja oksettaa. Yöllä hän alkoi tuntea voimakasta suonenvedon tunnetta vasemmassa kädessä ja jalassa. Taru joutui soittamaan ambulanssin paikalle. Ensihoitajat totesivat, että hänellä oli selvää raajaheikkoutta.

– Päivystävä neurologi kuitenkin totesi heille puhelimessa, ettei sairaalaan ole syytä tulla, sillä kyseessä oli vain suonenveto. Hän ei varmaankaan ottanut tilannettani vakavasti, koska olin niin nuori, Taru kertoo.

Aamulla Tarun vasen puoli oli halvaantunut. Tarun puoliso Janne lähti kuljettamaan vaimoaan Kangasalan terveyskeskukseen, josta hänet lähetettiin Taysiin. Vasta seuraavana aamuna Taru pääsi pään magneettikuvaukseen.

– Magneettikuvista näkyi, että olin saanut aivoinfarktin. Vasta sen jälkeen tilanteeni otettiin vakavasti ja aloin saada hyvää hoitoa. Liuotushoitoa ei kuitenkaan voitu enää antaa, koska aikaa oli kulunut niin paljon.

Taru oli sairaalassa kaksi viikkoa. Aluksi hän pystyi vain syömään itse, kaikissa muissa arjen toiminnoissa hoitajien piti auttaa häntä.

– En pystynyt itse edes kääntämään kylkeäni sängyssä.

Posti tuo yllätyksiä

Aivoinfarkti alle kolmekymppisenä oli tietenkin shokki. Sairaalahoidon jälkeen Taru kävi neljä kuukautta terveyskeskuksessa kuntoutuksessa ja mietti tulevaisuuttaan.

Hän pohti, miten pärjäisi kahden alle kouluikäisen äitinä ja töissä vanhustenhoidossa. Kehon vasen puoli oli selvästi heikompi kuin oikea puoli, ja kävely oli laahaavaa. Aviomies, äiti, sisko ja ystävät tukivat parhaansa mukaan, mutta siitä huolimatta Taru tunsi olonsa välillä masentuneeksi. Sitten postilaatikosta alkoi löytyä yllätyksiä.

– Aloin saada kannustavia kortteja ja pieniä lahjoja, kuten askartelutarvikkeita ja ristisanatehtäviä, aivan tuntemattomilta ihmisiltä. Raskaan kokemuksen jälkeen se tuntui ihanalta.

Korttien taustalla oli koruaskartelijoiden Helmetti-foorumi, johon Taru kuului siskonsa Heidin kanssa. Sisko oli kertonut Tarun sairastumisesta, ja ryhmäläiset olivat kysyneet Tarun osoitetta.

– En olisi voinut edes kuvitella, että tuntemattomien ihmisten tsemppiviestit voivat ilahduttaa niin paljon. Niin ne kuitenkin tekivät. Sain voimaa jaksaa eteenpäin.

Uusia koettelemuksia

Valitettavasti vaikeudet eivät olleet vielä kokonaan ohi. Kolme vuotta aivoinfarktin jälkeen Taru huomasi, että hänen vasemman korvansa kuulo oli alentunut. Hän varasi ajan lääkärille, joka lähetti hänet magneettikuvaukseen. Kuvaus kesti huomattavasti pitempään kuin sen oli pitänyt. Taru osasi epäillä, että jotain vakavaa oli taas löytynyt.

– Neurokirurgi soitti minulle, että päästäni oli löytynyt kuulohermokasvain. Kasvain oli hyvänlaatuinen, mutta niin iso, että se oli pakko leikata. Kasvaimen poisto aiheuttaisi myös kasvohalvauksen.

Taru ei ollut valmistautunut niin ikäviin uutisiin vain muutama vuosi aivoinfarktin jälkeen. Koko elämä tuntui olevan taas vaakalaudalla.

– Mielessäni pyöri paljon kysymyksiä. Paljonko elonpäiviä oli jäljellä? Pitäisikö kenties irtisanoutua töistä?

Muutamaa kuukautta myöhemmin luumunkokoinen kasvain poistettiin Tarun korvan takaa. Sen jälkeen hänelle määrättiin kuukausi sairauslomaa. Juuri kun hänen olisi ollut määrä palata takaisin töihin, leikkaushaava alkoi kuitenkin kerätä nestettä, ja Taru määrättiin uuteen leikkaukseen.

– Sekään ei vielä auttanut, vaan minulla todettiin alkava aivonestekiertohäiriö.

Lääkäri totesi, että Taru tarvitsisi sunttihoidon, eli ihon alle pitäisi asentaa muutaman millimetrin paksuinen letku. Suntti asennettiin leikkauksella, mutta reilua kuukautta myöhemmin havaittiin, ettei se toiminut kunnolla.

– Minut leikattiin yhteensä kuusi kertaa kuulohermokasvaimen takia. Se otti koville. Tunsin oloni katkeraksi, ja mietin, miksi minulle tapahtui niin paljon ikäviä asioita.

Huumorista apua

Katkeruuteen Taru ei kuitenkaan jäänyt. Siitä pitivät huolen aviomies, lapset, äiti ja muut läheiset. Janne ja äiti myös pyörittivät perheen arkea silloin, kun Taru ei pystynyt osallistumaan.

– Kaikkien haasteiden keskellä koin olevani onnekas, että minulla oli niin vahva tukiverkko.

Kahdeksan kuukautta myöhemmin Taru oli valmis palaamaan takaisin työelämään. Nykyään hän työskentelee vanhustenhoidossa Ikifitin hoivakodissa Tampereella. Omiin rajoituksiinsa hän on vuosien kuluessa oppinut suhtautumaan lempeästi.

– Vasen korvani on kuuroutunut kokonaan, minkä takia minulla ei ole ollenkaan suuntakuuloa. Jos en näe puhujaa, minun on vaikea tietää, mistä suunnasta puhe tulee.

Lisäksi Tarulla on tasapainovaikeuksia, jotka vaikeuttavat pystyssä pysymistä ja kävelyä. Myöskään lähimuisti ei toimi kunnolla, vaan Taru saattaa puhua samat asiat moneen kertaan. Kasvohalvauksen takia toinen suupieli roikkuu hieman edelleen.

– Kuulo- ja muistiongelmien takia arjessa on paljon pieniä väärinymmärryksiä. Suhtaudun niihin mustalla huumorilla, sillä osaan nauraa itselleni. Lisäksi kirjoitan paljon muistilappuja.

Vaikeat kokemukset ovat tuoneet työhön myös uudenlaista ymmärrystä. Koska Taru on itse joutunut käymään vaikean kuntoutuksen läpi, hän osaa asettua potilaiden asemaan. Hän tietää, että usein potilaat ajattelevat, etteivät he enää pysty tekemään monia arkisia asioita. Silloin Taru on valmiina kannustamaan.

– En mene heti auttamaan paidan pukemisessa, vaan kysyn ystävällisesti, että etkö kokeilisi ensin itse. Potilaalle on iso juttu huomata, että hän pystyy edelleen tekemään paljon asioita.

Työ vanhustenhoidossa inspiroi Tarua päivittäin. Opiskeluaikana hän suuntautui mielenterveys-, päihde- ja kriisityöhön, mutta harjoittelujakso vanhustenhoidossa muutti suunnitelmat.

– Työkaverini sanoi silloin, että olen aidoimmillani vanhusten kanssa. Hän oli oikeassa. Minusta on ihanaa kuulla vanhojen ihmisten elämäntarinoita.

Korteilla hyväntekeväisyyttä

Vaikeina aikoina saatu tuki ja kannustus ovat herättäneet Tarussa halun auttaa muita. Nykyään hän kuuluu Facebookissa muun muassa Ihanat ilahduttajat sekä Siskot ja Simot -ryhmään. Ihanien ilahduttajien tarkoituksena on lähettää itse tehtyjä tervehdyksiä kaikille kannustusta tarvitseville. Neljä vuotta sitten perustetussa ryhmässä on yli 600 jäsentä.

Ryhmän ylläpitäjät etsivät ja vinkkaavat sopivia kohteita, joita kaikki halukkaat saavat muistaa. Osa korteista toimitetaan henkilökohtaisesti, osa lähetetään postitse.

– Itse olen lähettänyt muun muassa kiitoskortteja hoitohenkilökunnalle ja poliiseille, joiden jaksaminen on ollut koronaepidemian aikana koetuksella.

Siskot ja Simot pyrkii tuomaan iloa erityisesti ikäihmisten elämään. Yhdistyksen kautta voi muun muassa muistaa yksinäisiä vanhuksia joulukorteilla.

–  Viime jouluna askartelin yhteensä 155 korttia, ja täksi jouluksi teen vähintään saman verran. Osan vien Siskojen ja Simojen keräykseen ja osan lähetän Ihanien ilahduttajien kautta. Lisäksi muistan yksityisen keräyksen kautta Sastamalan vanhainkodin asukkaita.

Yhteensä Taru on korttiharrastuksensa aikana askarrellut noin 1200 korttia. Ideoita kortteihin hän kerää paljon netistä, mutta osan hän keksii omasta päästään. Korttejaan hän esittelee muun muassa Facebookin Korttikisut-ryhmässä, jota hän pitää yhdessä ystäviensä kanssa.

– Korttien tekeminen on minulle samalla tavalla voimaannuttavaa kuin aikanaan niiden saaminen. Saaminen ja antaminen ilahduttavat yhtä paljon.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Työpaikoilla syntyy konflikteja alasta riippumatta samoista syistä – Riitelyn taustalla on yleensä kommunikaatiotaitojen puute

Työssä uupunut tarvitsee parempaa johtamista

Riippuvuus rahapeleihin paljastuu usein vasta sitten, kun pelaaja on jo pahasti velkaantunut – Jos pelaaminen on ongelma, peli ei lopu edes päävoittoon