Hoitotyö on työväkivallan riskiammatti kaikkialla maailmassa. Maailmanlaajuisesti yli puolet hoitajista kokee väkivaltaa työssään. Tekijä on useimmiten potilas, mutta se voi olla myös omainen tai toinen henkilökuntaan kuuluva.
Yleisintä hoitajiin kohdistuva väkivalta on vanhuspalveluissa, vammaishuollossa, ensihoito- ja päivystyspalveluissa ja psykiatrisessa hoidossa. Väkivalta voi olla fyysistä tai henkistä: lyömistä tai potkimista, tavaroiden heittelyä ja niiden rikkomista tai sanallista uhkailua.
– Väkivalta ja sen uhka vaikuttavat hoitajien hyvinvointiin. Seurauksia voivat olla esimerkiksi unettomuus, ahdistus, syyllisyydentunne ja pelko. Kukaan ei ole immuuni väkivaltaisen käytöksen vaikutuksille, eikä tarvitsekaan olla, sanoo aiheesta joulukuussa väitellyt Virve Pekurinen.
Väkivaltaa voidaan ehkäistä ennalta, jos riskiä lisäävät tekijät tunnetaan. Potilaalla riskiä kasvattavat muun muassa päihteiden käyttö, aiempi väkivaltainen käytös ja vakava mielenterveyden häiriö.
Pelkästään potilaan ominaisuuksiin keskittyminen ei kuitenkaan riitä, sillä väkivallan esiintyvyyteen vaikuttavat myös työyhteisöön liittyvät tekijät.
Pekurinen selvitti väitöstutkimuksessaan hoitoalan väkivaltatilanteisiin liittyviä tekijöitä aineistolla, joka sisälsi enimmillään yli 5000 suomalaisen hoitajan kokemuksia runsaan kolmen vuoden ajalta.
Aineistona olivat Työterveyslaitoksen Kunta-10-tutkimuksen kyselyyn vuosina 2012 ja 2015 vastanneet hoitajat. Heistä yli 40 prosenttia oli kokenut työssään potilasväkivaltaa.
Pekurisen väitös syntyi osana Suomen Akatemian rahoittamaa Käyttäjälähtöisyydellä aggressiotilanteiden hallintaan -hanketta, jota johtaa professori Maritta Välimäki Turun yliopistosta.
Kiireen tuntu tekee potilaista levottomia
Väkivallan riskiä kasvattavat Pekurisen tutkimuksen mukaan muun muassa epäsuhta työn vaatimusten ja vaikutusmahdollisuuksien välillä, vähäiseksi koettu työn palkitsevuus suhteessa työn vaatimiin ponnisteluihin ja epäoikeudenmukaiseksi koettu johtaminen.
Hoitajia siis altistavat potilasväkivallalle ne samat lukemattomista tutkimuksista tutut tekijät, joiden tiedetään rapauttavan työhyvinvointia yleensäkin. Miten se on mahdollista?
Väitöksen tulosten perusteella ei Pekurisen mukaan voida sanoa tarkemmin, millaisten mekanismien kautta löydetyt riskitekijät altistavat potilasväkivallalle. Valistuneita arvioita kytkösten laadusta ja luonteesta voidaan toki esittää. Avainsana on stressi.
Työn vaatimusten ja vaikutusmahdollisuuksien välinen epätasapaino lisää työstressiä
– Työn vaatimusten ja vaikutusmahdollisuuksien välinen epätasapaino lisää työstressiä, ja stressi saattaa vaikeuttaa riskitilanteiden havaitsemista ja hoitajan kykyä reagoida niihin oikein. Samalla heikkenevät ongelmanratkaisutaidotkin, Pekurinen sanoo.
Stressi vaikuttaa hoitajan käytökseen muutenkin; esimerkiksi suhtautuminen potilaiden pyyntöihin saattaa muuttua.
– Pyyntöjen paljous saattaa stressata jo valmiiksi stressaantunutta hoitajaa. Lisäksi hoitajan työotteesta välittyvä kiireen tuntu herättää potilaissa levottomuutta.
Työtiimin hyvä yhteispeli auttaa hallitsemaan välivaltatilanteita. Epäoikeudenmukainen johtaminen taas voi vaikuttaa negatiivisesti ryhmän toimintaan, ja väkivallan riski kasvaa.
– Aikaisempien tutkimusten perusteella tiedetään, että huonosti toimivassa tiimissä väkivaltatilanteissa toimiminen ja tilanteiden ennaltaehkäisy on vaikeaa. Tiimin sisäinen yhteispeli on todella tärkeää, Pekurinen korostaa.
Riski kasvaa vuorotyössä
Miehet ja nuoret hoitajat ovat muita alttiimpia väkivallalle. Nuorten kohdalla kyse saattaa Pekurisen mukaan olla kokemuksen puutteesta: ei huomata uhkaavan tilanteen kehkeytymistä, jolloin ei myöskään ehditä reagoimaan siihen ajoissa ja oikealla tavalla. Miessukupuoli taas korostuu luultavasti siksi, että miehet laitetaan naisia useammin uhkaaviin tilanteisiin.
Myös vuorotyö lisää väkivallalle altistumista. Riski saattaa liittyä ainakin osittain vuoronvaihtoihin ja siihen, miten hyvin tieto kulkee raportilla.
– Aiemmissa tutkimuksissa on huomattu, että haasteet tiedonkulussa lisäävät väkivaltatilanteita osastoilla. Toki vuorotyötä tekevät myös työskentelevät osastoilla, joilla potilaat ovat huonokuntoisimpia, Pekurinen pohtii.
Fyysinen työympäristökin vaikuttaa asiaan: ahtaat ja sokkeloiset tilat voivat lisätä väkivaltatilanteiden todennäköisyyttä.
Väkivaltatilateet aiheuttavat somaattisen hoidon osastoilla työskenteleville enemmän psyykkistä kuormitusta kuin psykiatristen osastojen hoitajille.
– Psykiatristen osastojen hoitajilla on enemmän koulutusta väkivaltaisten potilaiden kohtaamiseen. Psykiatrisella puolella huolehditaan luultavasti paremmin myös tilanteiden jälkihoidosta.
Väkivaltariski pienenee yleisen työhyvinvoinnin parantuessa. Tässä suhteessa avaimet ovat Pekurisen mukaan työpaikan johdon ja työterveyshuollon käsissä.
– Henkilöstön työhyvinvointia tulisi seurata säännöllisesti. Lisäksi jokaisen työntekijän kannattaa pohtia tykönään, mitkä asiat omassa työssä eniten kuormittavat, ja keskustella asiasta esimerkiksi lähiesimiehen kanssa.
Työhyvinvoinnista on hyödyllistä keskustella myös työtiimin piirissä ja pohtia yhdessä, olisiko toimintatapoja mahdollista muuttaa tai järjestellä työtä uudestaan.
– Kaikki tämä edellyttää, että yhteiseen suunnitteluun ja toiminnan kehittämiseen annetaan tarpeeksi aikaa.
