Mukavuuden, mutta myös ihon kannalta on tärkeää, että maski on oikean kokoinen ja mallinen. Liian iso maski valuu, ja jatkuva hankaus ärsyttää ihoa. Nafti suojain puolestaan kiristää, hiertää ja hiostaa.
Jos maski puristaa tai valuu, sitä tulee herkästi tiedostamattaankin kosketeltua kasvoja, mikä ei ole hygienian kannalta hyvä juttu.
Yleislääkäri Emilia Lagus Terveystalosta kehottaa kokeilemaan eri mallisia ja merkkisiä maskeja, jotta löytää itselleen sopivimman.
– On tavallista, että maskista jää ohimenevä painauma nenän päälle. Iho ei kuitenkaan saisi mennä rikki, Lagus sanoo.
Ihon puhdistus on a ja o
Maskinkäytön myötä moni kokee, että iho on ruvennut kukkimaan, ei puhjennut kukkaan.
Maskin alla ei kannata käyttää meikkiä. Jos kuitenkin haluat laittaa meikkivoidetta, niin tarkasta, että se ei ole komedogeeninen eli ihohuokosia tukkiva. Iho hikoilee, joten kasvot on hyvä pestä ja puhdistaa aina työvuoron jälkeen.
Kosteutus on tärkeää. Kasvovoidetta on hyvä käyttää normaalistikin aamuin ja illoin, mutta tarvittaessa myös ennen työvuoron alkua.
Huulet kuivuvat maskin alla helposti, joten nappaa huulirasva mukaan työtakin taskuun!
Päänsärky ei ole harvinaista
Maskin läpi hengittäminen on tavallista raskaampaa, sillä sisään hengitettävään ilmaan sekoittuu väistämättä myös omaa uloshengitysilmaa.
Keuhko- ja sydänsairauksien oireet voivat pahentua maskinkäytöstä, ja tällöin kannattaa hakeutua työterveyshuoltoon.
– Maskin kanssa kannattaa pyrkiä hengittelemään ihan tavallisesti.
Tilapäisestä ylimääräisestä hengitysvastuksesta ja hengitysilman happipitoisuuden lievistä pienemistä ei ole pysyvää haittaa perusterveille, vaikka se voi tuntua ahdistavalta.
Pitkän työvuoron päätteeksi päätä tai niskaa jomottaa, johtuuko se maskin käytöstä?
– Voi, tunnistan itsekin ongelman. Kyse ei tällöin ole hapetuksesta, vaan pikemminkin siitä, että maski on painanut esimerkiksi juuri korvan takaa. Vähän sama tilanne, jos hiukset ovat liian kireällä. Suosittelen kokeilemaan solmittavia maskeja, Lagus sanoo.
Kangasmaski on ok vapaa-ajalla
Maskeja on tärkeä käyttää myös ulkona, jos ei pystytä pitämään turvavälejä.
– Kylmällä säällä maski kostuu ja pakkasella se voi myös vähän jäätyä. Kannattaa siis pitää varamaskeja mukana, Lagus vinkkaa.
Vaihtelu virkistää. Jos töissä käyttää koko päivän kertakäyttömaskia, voi olla, että tekee mieli laittaa kauppareissulle kangasmaski. Moni kokee kangasmaskin pehmeämmäksi, edullisemmaksi ja kuoseilla voi ilmentää omaan tyyliä.
Kankaisissa maskeissa on se huono puoli, että tiivis puuvilla kostuu hengityksen vaikutuksesta nopeammin kuin kertakäyttöisten maskien materiaalit. Kangasmaskin läpi voi olla vaikeampi hengittää kuin kertakäyttömaskin.
Rillit huurussa?
Tarkasta maskin tiiviys, sillä liian väljä maski saa silmälasit huurustumaan. Kertakäyttömaskeissa on yleensä nenän kohdalla muotoutuva pehmike, josta maskia voi säätää tiiviimmäksi ja paremmin omille kasvoille sopivaksi. Optikkoliikkeissä myydään suihkeita, jotka estävät huurustumista.