Ihminen ja tietokone muistuttavat toisiaan sikäli, että molempien muistijärjestelmät jakautuvat lyhytkestoiseen ja pitkäkestoiseen.
Tietokoneessa tietoa reaaliaikaisesti käsittelevä työmuisti ja pitkäaikaisena tietosäiliönä toimiva massamuisti ovat erillisiä osia. Ihmisaivoissa muistamiseen liittyviä toimintoja sen sijaan ei voida paikantaa eri kohtiin.
– Tiedetään, ettei aivoissa ole erillisiä alueita esimerkiksi työmuistia ja säilömuistia varten, vaan hyvin monet aivojen alueet aktivoituvat sekä asioita mieleen painaessa että mieleen palauttaessa, sanoo neuropsykologian professori Laura Hokkanen Helsingin yliopistosta.
Työmuistin ajatellaan työstävän aistien kautta tullutta ja varastomuistista haettua materiaalia arvioimalla sitä ja liittämällä sitä aiemmin opittuun. Jotkut tutkijat tosin hahmottavat asian toisin.
– Joidenkin muistitutkijoiden mielestä on olemassa vain yksi suuri varasto muistettavaa ainesta aivojen sopukoihin jakautuneena, ja työmuisti on ikään kuin valokeila, joka valaisee tietyllä hetkellä tarvittavat muistisopukat.
Muistin eri osien toimintaa voi havainnollistaa kauppareissun vaiheilla. Ennakoiva muisti pitää huolen siitä, ettet töistä kotiin palatessasi kulje kaupan ohi. Takautuva muisti taas toimii silloin, kun palautat mieleen, mitä kaupasta piti ostaa. Hyllyjen välissä kävellessä aistit välittävät tietoa, jota työmuisti käsittelee ja vertaa aikaisempiin tietoihin. Olikohan jääkaapissa tuoremehua? Ai niin, palohälyttimeen pitää ostaa uusi patteri, juuri tuollainen neliskanttinen…
Muistamisessa ympäristön vihjeistä voi olla apua, esimerkiksi siitä, että näkökenttään osuu kaupassa kävellessä se tietyn muotoinen patteri. Lapsuuden maisemissa pitkästä aikaa vieraillessa mieleen saattaa tulvahtaa kokonainen ajan myötä kasaantuneiden tapahtumien alla lymyillyt muistojen Tonava.
Unohtaminen johtuu Hokkasen mukaan usein siitä, että asiat yksinkertaisesti hautautuvat toistensa alle. Kaikkea ei toki kuulukaan muistaa. Unen aikana aivot vahvistavat säilytettäväksi valittuja muistoja ja tuhoavat muita.
Ilo säilyy mielessä
Onko ihmisillä taipumus muistaa vuosien varrelle osuneet ikävät tapahtumat paremmin kuin mukavat? Asiaa penäsi nimimerkki Apupyörät syyskuussa Helsingin Sanomien Usko Siskoa -palstalla.
Potkupyörä kuuluu rollaattorin ohella viime vuosikymmenten hienoimpiin pyöräkehitelmiin.
Potkupyörällä oppii kaksipyöräisen menopelin vaatimat tasapainotaidot paljon nopeammin ja varhaisemin kuin oikealla polkupyörällä apupyörien varassa keikkuen.
Potkuttelun voi oppia heti kun on oppinut kävelemään, ja taidon oppineen pikkulapsen ilmeestä näkee, että se on aivan tolkuttoman hauskaa.
Kysymys liittyi juuri tähän riemukkuuteen: Miksi lapsi ei muista elämänsä positiivisia kohokohtia myöhemmin? Kysyjän mielestä ainoastaan kaltoinkohtelut ja traumat jäävät lapsen sydämeen ja sieluun tullakseen ilmi aikuisiällä.
Onko muisti synkistelevä pessimisti sisällämme?
Ei ole, vastaa Laura Hokkanen. Iloa tuottavat muistot säilyvät mielessä parhaiten, ja ahdistavimpia muistoja torjutaan.
– Vahvoja tunnekokemuksia herättävät tapahtumat jäävät ylipäätään mieleen muita tapahtumia paremmin, olivatpa ne sitten positiivisia vai negatiivisia. Hyvin traumaattisia muistoja voi kuitenkin olla vaikea palauttaa mieleen, ja psyyken suojamekanismit voivat jopa sulkea ne kokonaan pois muistista, Hokkanen sanoo.
Jotkut positiiviset tapahtumat, kuten potkupyörän hallinnan oppimisesta seuraava ilo, voivat Hokkasen mukaan unohtua siksi, ettei niiden muistamiseen ole erityistä tarvetta. Kun ajotaito on kerran opittu, niin asia on sillä siisti, eikä siihen tarvitse enää palata.
– Lapset opettelevat myös asioita ja taitoja, joita ei voi oppia kerralla kokonaan. Esimerkiksi tanssin tai painonsoiton harjoitteluun liittyvistä haasteista seuraa yleensä se, että asiaan palataan yhä uudelleen. Tilanne jää lapsen mieleen, koska se pysyy aktiivisena pitkän aikaa.
Sirpaleinen työ syö paljon ajatteluenergiaa
Vielä 1950-luvulla lähes 200 000 suomalaista metsätyömiestä hoiti puunjalostusteollisuuden raaka-ainehuollon pelkällä lihasvoimalla. Puut kaadettiin, karsittiin, pätkittiin ja nostettiin rekeen käsin, ilman koneiden apua.
Metsätyöt tehtiin talvella, usein vyötärön syvyisessä hangessa. Rakennustyömailla naiset kiipeilivät telineillä täyteen lastatut tiilenkantotelineet selässään.
Tämän päivän ihmisen selkää alkaa särkeä jo jälleenrakennusajan raadannasta kertovaa dokumenttia katsellessa. Kokemus voisi kuitenkin olla vielä järisyttävämpi toisin päin.
Mitä sotien jälkeisen jälleenrakennusajan työläinen olisi ajatellut, jos hänelle olisi näytetty kristallipallosta, mitä kaikkea 2020-luvun suomalaisen pitää tietää, muistaa ja osata, ja millaisen informaatiomylläkän keskellä hän arkeansa elää?
Laura Hokkanen uskoo nykyisen työn todella rasittavan mieltä ja muistia entisaikojen työtä enemmän. Lisärasitus ei kuitenkaan johdu siitä, että aivojen kyky omaksua tietoa olisi tulossa äärirajoilleen.
– Rasitusta pikemminkin lisää se, että tämän päivän työntekijällä on yleensä mielessään monta pohdintaa ja muistamista vaativaa asiaa yhtä aikaa. Asioiden välillä hyppeleminen syö paljon aivojen kapasiteettia, sillä joka hyppäyksen jälkeen on haettava uudet asiat varastomuistista työmuistiin. Se sekoittaa sekä mieleen painamista että mieleen palauttamista, Hokkanen selittää.
Muistia rasittaa siis työn pirstaleisuus. Rutiininomainen, ennakoitavissa oleva työ on ehkä tylsempää ja fyysisesti raskaampaa, mutta se jättää tekijälleen enemmän muistikapasiteettia ja ajatteluenergiaa omaan käyttöön.
Entä laiskistuuko muisti, kun älypuhelimen voi laittaa muistamaan asioita ihmisen puolesta, ja kaiken unohtamansa voi aina tarkistaa Googlesta? Huononsivathan taskulaskimetkin aikoinaan ihmisten peruslaskutaitoa.
Hokkasen mukaan muistin kuihtumista käytön puutteen vuoksi ei tarvitse pelätä.
– Tietotekniikka ei vähennä muistettavien asioiden määrää, mutta se muuttaa omaksuttavan tiedon luonnetta. Hajanaisen nippelitiedon merkitys kasvaa, sillä sitä on tietoverkossa tarjolla lähes rajattomasti.
