Häpeä tuntuu epämukavalta, ehkä jo otsikko sai sinut kiemurtelemaan? Pärjätäksemme muiden parissa tarvitsemme kuitenkin kykyä tuntea häpeää ja taitoja ilmaista sitä rakentavasti. Häpeä opettaa sopeutumaan sääntöihin ja pääsemään mukaan porukoihin.
Sopiva määrä häpeää auttaa joustamaan ja antamaan tilaa myös toisille.
Pahimmillaan väkevä ja niin sanotusti päälle jäänyt häpeä voi myrkyttää mielen ja ohjata käyttäytymään julmasti itseään tai muita kohtaan.
Häpeä liittyy vahvasti menettämisen pelkoon.
– Ihminen kokee elämänsä merkitykselliseksi, jos hän saa rakastaa. Rakastaminen pitää sisällään pelon kaiken menettämisestä, toteaa psykologi ja kouluttajapsykoterapeutti Katja Myllyviita tuoreessa kirjassaan Häpeän hoito.
Nähdyksi tulemisen nälkä
– Ihmisen tarve liittyä muihin ja tulla nähdyksi on samanlainen tarve kuin nälkä. Kun tarve ei toteudu, syntyy häpeä ja kokemus omasta kelpaamattomuudesta ja arvottomuudesta, Myllyviita selvittää.
Vahvaa häpeää kokeva voi tuntea alemmuutta, riittämättömyyttä ja ulkopuolisuutta suhteessa muihin.
Kilpailu on ihmisille tyypillistä, sillä hyvä asema laumassa vähentää pelkoa yksin jäämisestä. Lauma voi olla yhtä hyvin suku, kaveripiiri, koululuokka kuin työporukkakin.
Myllyviita kertoo, että kilpaillessaan ihmiset eivät yleensä pyri samaan enemmän kuin heillä jo on, vaan pitämään kiinni jo saavuttamistaan eduista.
Kilpailu ylläpitää jatkuvaa sosiaalista vertailua.
– Vertailu on ikään kuin sisäänkirjoitettu ihmisen käyttäytymismalleihin. Voidaan puhua sosiaalisten taitojen puutteesta, jos sitä ei tee lainkaan. Lähtökohtaisesti on hyvä osata skannata itseään suhteessa muihin ja pysyä kartalla jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä.
Milloin vertailu menee yli?
– Jos ihminen elää jatkuvassa epävarmuudessa ja tarvitsee koko ajan ympäristöltään varmistusta ja hyväksyntää pystyäkseen rauhoittamaan itsensä, Myllyviita vastaa.
Häpeä voi liittyä vain johonkin tiettyyn osa-alueeseen omassa elämässä, esimerkiksi parisuhteisiin tai työhön.
– Jos on tullut toistuvasti torjutuksi, voi häpeä jäädä päälle ja tuntua vain lähestymistilanteissa. Tai jos joku on ollut hyvin kriittinen jonkin tietyn asian, esimerkiksi työsuorituksen suhteen, jää siitä pelko, että ehkä muutkin ovat.
Mitä ne minusta ajattelevat?
– On normaalia miettiä, miten muut minut näkevät ja mitä tunteita herätän muissa. Ulkoinen häpeä on lähtökohtaisesti toimivaa. Se on tilannesidonnaista ja syntyy siitä, että oma käytös uhkaa muuta ryhmää. Kun tilanne on taas normalisoitunut, häpeä hiipuu.
Myllyviita painottaa, että on hyvä miettiä omia tekemisiään myös ulkopuolisten näkökulmasta.
– Se auttaa näkemään omat kyseenalaiset käyttäytymismallit ja havaitsemaan, jos toimii omien arvojensa vastaisesti, Myllyviita sanoo ja jatkaa: –Jos on jatkuva suodatin päällä, elämä kapeutuu ehkä liikaakin. Kuva muista ihmisistä voi vinoutua ja alkaa nähdä heidät tuomitsevina ja suvaitsemattomina.
Yleistynyt häpeä passivoi ja eristää
Yleistyneestä, sisäänpäin kääntyneestä häpeästä kärsivä kohdistaa sen sijaan huomion itseensä. Ihminen kokee olevansa lähtökohtaisesti riittämätön, virheellinen ja jopa ”paha”. Myös ulkoinen häpeä voi yleistyä, jos ihminen alkaa tulkita sosiaalisia tilanteita vinoutuneesti.
– Sisäinen häpeä on automatisoitua ja yleistynyttä. Se ei ole tilannesidonnaista, vaan ihminen tuntee sitä myös yksin ollessaan. Se rajoittaa tekemistä ja olemista.
Kehityspsykologien tutkimusten mukaan varhaiset kokemukset vaikuttavat siihen, kuinka altis ihminen on kokemaan päälle jäävää häpeää.
– Ihminen oppii koko elämänsä, joten vain varhaislapsuutta ei voi syyttää. Jos tulee liikaa vastoinkäymisiä putkeen, voi sekin altistaa yleistyneelle häpeälle. Tai jos saa kuraa niskaan toistuvasti esimerkiksi ihmissuhteissa.
Ihminen voi sopeutua siihen, että jonkin asian yrittäminen tuottaa epämukavuutta kerta toisensa jälkeen, ja tällöin hän antaa periksi.
– Jos esimerkiksi tietty kaava toistuu eroon päättyvissä ihmissuhteissa, on hyvä pysähtyä miettimään, mitkä tekijät siihen vaikuttavat ja mitä itse voisi tehdä, jotta lopputulos on toinen.
Häpeä rakentaa noidankehiä
Itsensä kokeminen vääränlaiseksi heikentää toimintakykyä ja nakertaa motivaatiota olla mukava. Häpeän murehtiminen on myös melkoinen aikasyöppö.
Moni masennusta ja ahdistushäiriöitä poteva raportoi kokevansa häpeää.
– Ei ole suoraa vastausta siihen, kumpi on muna ja kumpi kana. Ajattelen niin, että masennus ja ahdistus voivat vahvistaa häpeää ja häpeä masennusta ja ahdistusta. Monesti ongelmat vahvistavat toisiaan ja yhdessä ne tiukentavat lenkkiä ihmisestä, Myllyviita pohtii.
– Jos kokemus itsestä on jo kiikun kaakun, on muiden arvioilla voimakkaampi valta omaan itsearvostukseen. Se voi tuottaa takertuvuutta ja heikentää itsenäisyyttä.
Siihen, miten ihminen alkaa oireilla, vaikuttaa monta tekijää, muun muassa persoonallisuuden piirteet ja aivofysiologia. Yksi voi reagoida ahdistumalla ja toisen masennustyyppisillä oireilla. Pikkuhiljaa kierre on valmis.
Miten ahdistus ja masennus eroavat toisistaan?
– Ahdistukseen liittyy kehollisia reaktioita. Ne ovat mitattavissa: verenpaine nousee, sydän hakkaa ja tulee univaikeuksia. Masennukseen kuuluvat muun muassa vaikeus lähteä liikkeelle, näköalattomuus ja kehokin käy hitaalla.
Häpeä altistaa myös riippuvuuksille. Esimerkiksi shoppailu, pelaaminen ja päihteet vievät hetkeksi häpeän tunteen pois. Pikkuhiljaa niistä tulee iso osa ongelmaa, ja häpeä sen kuin lisääntyy.
Puolustusmekanismit ja välttely ottavat vallan
Ihminen ei edes välttämättä tunnista tuntevansa juuri häpeää. Sisällä mylläävää pahan olon kimppua voi olla vaikea tai vastenmielistä nimetä.
Kun tarpeeksi monta kertaa tulee torjutuksi, ihminen peittää oman tarvitsevuutensa ja haavoittuvuutensa ja siirtyy puolustusasemiin. Puolustusmekanismeja ovat esimerkiksi viha, raivo, syyttely ja eristäytyminen.
– Myös jatkuva työnteko ja menestyksen tavoittelu voivat olla keinoja suojautua riittämättömyydeltä ja epäonnistumisen pelolta.
Vaativuus on yksi keino pyrkiä välttelemään häpeää.
– Ihminen yrittää tehdä aina paremmin ja paremmin, ettei kokisi kelpaamattomuutta. Jos ympäristökin on vaativa, tämä keino vahvistuu. Palkkiot, kiitokset ja muiden tyytyväiset ihmeet toimivat vahvisteina sille, että kannattaa aina tehdä paremmin, enemmän ja vielä toistenkin työt. Jos ainoa keino tehdä asioita on tehdä täydellisesti ja enemmän kuin vaaditaan, ihminen kuormittuu jossain vaiheessa liikaa, Myllyviita sanoo.
Itsekriittisyys ja sisäinen piiskuri voivat olla seurausta häpeästä, mutta itsekriittisyyden syntymiselle on monta muutakin syytä. Yksi niistä on kykenemättömyys käsitellä vihaa.
– Aivot reagoivat sisäiseen tuomitsevuuteen ja sen aiheuttamiin stressireaktioihin samalla lailla ja yhtä vahvasti kuin ulkoiseen uhkaan.
Viha saattaa kohdistua omaan itseen tai muihin ihmisiin. Itseään syvästi häpeävä ja vihaava ihminen suostuu huonoon kohteluun tai voi jopa satuttaa itseään esimerkiksi viiltelemällä.
Ulkopuolisiin kohdistuva viha voi lievimmillään näkyä ärtyisyytenä, pahimmillaan se purskahtaa ulos väkivaltana, niin sanottuna häpeäraivona. Sitä synnyttää myös tilanne, jossa ihminen kokee arvovaltansa uhatuksi.
Syyllisyys on häpeää suoraviivaisempaa
Nolostuminen, syyllisyys ja häpeä ovat lähellä toisiaan. Nolostuminen on lievä ja yleensä ohi menevä tunne. Syyllisyys on tavallisesti siedettävämpi tunne kuin häpeä. Se kohdistuu yksittäiseen tekoon tai käyttäytymiseen, jonka voi hyvittää.
– Myös syyllisyys voi olla jatkuvaa ja liiallista, ja tällöin sen vaikutukset ovat yhtä haitallisia kuin häpeän, Myllyviita painottaa.
Hän havainnollistaa häpeän ja syyllisyyden eroa esimerkeillä: Häpeää tunteva voi ajatella Reputin kokeen, koska olen luuseri. Syyllisyyttä poteva puolestaan miettii todennäköisemmin: Reputin kokeen, koska jätin tenttikirjan lukematta. Häpeää tunteva voi jatkaa ajatustaan: Tulen aina reputtamaan kokeet, enkä valmistu koskaan. Syyllisyys voi kannustaa: Jos luen tenttikirjan, pääsen läpi rästitentistä.
Juttutuokio sisäisen kriitikon kanssa
Kyetäkseen tuntemaan myötätuntoa itseään kohtaan, pitää ensin pysähtyä ja tunnistaa kokemansa hätä.
Myllyviita kehottaa olemaan puheväleissä sisäisen kriitikkonsa kanssa. Hän vinkkaa keksimään tälle nimen.
– Sanotaan, että kriitikon nimi on Pirjo. Mieti, miksi Pirjo avaa suunsa niissä tilanteissa kuin hän avaa, miltä hän on syntynyt suojaamaan sinua? Mitä haluaisit sanoa Pirjolle, jos voisit puhua suusi puhtaaksi?
Vuoropuhelu kriitikon kanssa ja itsemyötätunto ovat tärkeitä työkaluja ylenpalttisen häpeän häätämisessä, mutta läheisillä ihmisillä on suuri merkitys.
– Vain suhteessa toiseen ihmiseen häpeä voi tulla kohdatuksi ja jaetuksi, siedetyksi ja jäsennetyksi.
Yhteenkuuluvuus ja rauhoittuminen laskevat stressihormonien, esimerkiksi kortisolin määrää verenkierrossa.
Katja Myllyviita kehottaa hakemaan apua matalalla kynnyksellä, jos oma häpeä tuntuu kestämättömältä, sillä pitkittyessään ongelmilla on tapana myös mutkistua.
– On hyvä muistaa, että häpeä sinällään on terve tunne. Jos häpeä jää päälle ja kuormittaa itsetuntoa kohtuuttomalla tavalla ja tuntuu, ettei pärjää ilman ympäristön vahvistusta, voi olla hyvä hakea apua. Vihanhallinnan ongelmat, uupumus, addiktiot ja masennus ovat hälytysmerkkejä, joiden kanssa ei kannata jäädä yksin liian pitkäksi aikaa.
Itsemyötätunto hoitaa häpeää
• Ole itseäsi kohtaan ystävällinen ja myötätuntoinen. Mieti, kuinka kannustaisit ja lohduttaisit hyvää ystävääsi?
• Älä solvaa itseäsi. Anna tilaa pettymyksille. Olet ihminen siinä missä muutkin. Kaikki kohtaavat vaikeuksia ja epäonnistuvat, se normaalia.
• Ole tietoisesti läsnä. Nimeä tunteesi, myös ne kivuliaat.
• Tutustu sisäiseen kriitikkoosi. Miksi se puhuu sinulle näin? Missä tilanteessa se tulee esiin? Sisäiselle kriitikolle voi myös vastata napakasti takaisin. Puolustaudu!
Jutussa on käytetty lähteenä myös Katja Myllyviidan teosta Häpeän hoito, 2020, Kustannus Oy Duodecim
