Lempeys, hidastaminen ja armollisuus itseä kohtaan ovat nousseet trendeiksi. Eivätkä syyttä: ne ovat välttämättömiä vastavoimia nykyajan hektiselle tahdille, resurssivajeille ja itsensä ylittämisen ihannoinnille. Silti mietin, olemmeko alkaneet suhtautua vaativuuteen ja suorittamiseen liiankin kielteisesti. Näemmekö ne automaattisesti hyvinvoinnin vastakohdiksi ja jaksamisen vihollisiksi? Ei kai kuitenkaan ole vain huono asia, jos työnsä haluaa tehdä hyvin.
Totuus on, että ilman vaativuutta moni asia jäisi tekemättä. Vaativuus on ryhtymistä silloinkin, kun ei huvittaisi ja loppuunsaattamista, vaikka lykkääminen olisi hauskempaa. Aikaansaaminen tuo myös iloa ja hallinnan tunnetta, joita asioiden roikkuminen ja alati paisuva tehtävälista eivät tarjoa.
Vaativuus voi näkyä työssä myös huolellisuutena, kuten tarkastuksena, joka takaa potilasturvallisuuden. Suoritusorientaatio ohjaa kehittämään ammattitaitoa, vaikka siihen tarvitaan ponnistelua. Kaikki kasvu ja kehitys eivät nimittäin tapahdu vain silloin, kun on helppoa ja mukavaa.
Jos sinnikkyys muuttuu sinnittelyksi, määrätietoisuus omien tarpeiden ohittamiseksi ja aikaansaaminen pakkomielteiseksi, vaativuudesta on selkeää haittaa. Vaativuus tuo mukanaan kirkkaan kruunun sijaan uupumuksen, jos tahdin määrää aina sisäinen piiskuri, jonka mielestä ei ole koskaan tarpeeksi hyvä ja aina pitää yrittää enemmän.
Jos sinnikkyys muuttuu sinnittelyksi, vaativuudesta on haittaa.
Ero sen suhteen, onko vaativuus voimavara vai vitsaus, löytyy määrästä, suunnasta ja kontekstista. Vaatiiko itseltään mahdottomia vai sen verran, mikä tukee pitkäjänteisellä tavalla menestymistä? Hyödyttääkö vaativuus ammattitaidon ja asiakkaiden lisäksi omaa hyvinvointia? Ja osaako oikeissa kohdissa painaa jarrua ja sopivissa kohdin kaasua, eli pystyykö vaativuuttaan säätelemään?
Ongelmat syntyvät silloin, kun suorittaminen on ainoa toimintamalli ja vaativuus mielentilojen yksinvaltias. Suorittamista on jatkuvan moodin sijaan osattava käyttää työkaluna, joka otetaan esiin harkiten. On valittava, mihin panostaa enemmän, mihin vähemmän.
Vaikka vaativuuteni ajoittain haastaa jaksamistani, se on ollut tukena lisäkoulutuksissa ja antoisissa projekteissa. Jos en välillä edellyttäisi itseltäni paljon, työelämäni merkityksellisimmät asiat olisivat jääneet tekemättä, eikä työni olisi niin antoisaa kuin se nyt on. Parhaassa tapauksessa vaativuus vahvistaa työtyytyväisyyttä, lisää työn mielekkyyttä ja tuo onnistumisen kokemuksia.
Viisautta on erottaa, milloin tarvitsee hölläämistä ja milloin tiukkuutta. Kun vaativuus kohdistuu oikeisiin asioihin ja oikeaan aikaan, se ei vie voimia. Se tuo niitä lisää.
