Parempi palautuminen alkaa itsetuntemuksesta – Hyvinvointitieto muuttuu toiminnaksi kun sen sovittaa omaan elämään

palautuminen luonto retkeily

Palautumisessa kyse on yksilöllisistä asioista, kirjoittaa Anu Tevanlinna kolumnissaan. Kuva: Mostphotos

Teksti Anu Tevanlinna

Yksi palautumisvinkki osoittautuu käytännön työssäni kerta toisensa jälkeen ylivertaiseksi. Se pohjaa kolmeen yksinkertaiseen oivallukseen.

Ensimmäinen oivallukseni on se, että moni palautumisvinkki kuulostaa itsestään selvältä. Totta kai tiedät, että olisi hyödyllistä nukkua riittävästi. Ymmärrät, että töissä kannattaa pitää taukoja ja että vapaalla olisi suotavaa työasioiden ruotimisen sijaan tehdä jotain rentouttavaa. Jätän palautumiskeinolistan jakamatta, sillä et todennäköisesti oppisi siitä paljoakaan uutta.

Toinen oivallukseni on se, että palautumisessa on kyse yksilöllisistä asioista. Vaikka kaverini rentoutuu loputtoman itsensä kehittämisen parissa, minä lataan akkuni tehokkaammin villasukkia neuloen. Palautumisessa one size doesn’t fit all. Siksi en jaa valmisratkaisua, jonka voi purematta niellä.

Kolmas palautumisoivallukseni liittyy siihen, ettei tieto muutu automaattisesti toiminnaksi. Vaikka tietää, mitä palautumisen kannalta olisi järkevää tehdä, ei välttämättä toimi tietonsa mukaan. Hyvinvointitieto muuttuu toiminnaksi vasta kun sen sovittaa omaan elämään. Toteuttamiskelpoisten hyvinvointitekojen muovaamiseen tarvitaan yksi keskeinen työkalu: itsetuntemus.

Mainos

Oivallusteni pohjalta parhaaksi palautumisvinkikseni on noussut itsetuntemuksen käyttö. Vain sinä voit omakohtaisesti kokea, mikä lisää ja mikä vähentää jaksamistasi. Olet palautumiskokemuksesi paras asiantuntija ja taitavin henkilö arvioimaan, millaiset teot toimivat osana arkeasi. On turhaa vertailla omaa tekemistä siihen, mitä joku toinen tekee palautuakseen. Parempi palautuminen kun voi löytyä niin sohvannurkasta kuin crossfit-saliltakin.

Paraskin hyvään palautumiseen tähtäävä valmisohje jää helposti kakkoseksi vahvan itsetuntemuksen rinnalla. Palautumisen kannalta nimittäin lienee turhaa kärvistellä puutarhanhoidon tai mandariinikiinan kurssilla, jos niistä saa vain lisäpaineita ja rentoutuminen jää kaukaiseksi unelmaksi. Itsetuntemukseen luottaessasi kelpuutat käyttöösi vain jaksamistasi aidosti lisäävät palautumiskeinot. Panostat rajallisen aikasi ja voimavarasi siihen, mikä tuo haluttuja tuloksia. Kun tekeminen kohdistuu oikein, pienilläkin teoilla on suuri vaikutus.

Itsetuntemus vahvistuu harjoittelemalla itsensä kuuntelua. Pysähdy. Havainnoi, mitä kehosi ja mielesi viestivät. Mitä ne tarvitsevat? Mikä rakentaa juuri sinun jaksamistasi?

Anu Tevanlinna on psykologi, valmentaja ja tietokirjailija.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Jaksaminen tarvitsee ylläpitoa, jossa ratkaisevia ovat arkiset valinnat – Mistä hyvinvoinnin siemeniä syksyyn?

Mitä tulee työyhteisöön, kun sinä tulet työyhteisöön?