Pitkä työura yhdessä paikassa alkaa olla harvinaisuus. Kollegoina olemme tottuneet lähtijöihin ja tulijoihin, työntekijöinä lähtemiseen ja uuden aloittamiseen.
Suhtautuminen lähtöön kuvaa lähtijän ja työyhteisön suhdetta. Lisäksi se kertoo organisaation kyvystä sopeutua muutoksiin, kuten henkilöstövaihdoksiin.
Urani alkupuolella olin tilanteessa, jossa irtisanoutumiseeni reagoitiin yksioikoisen toimeliaalla seuraajan rekrytoinnilla. Ei kiitoksia tai ”harmi, että lähdet” -sanoja. Koin olevani helposti korvattavissa, mikä teki lähtöpäätöksen helpoksi. Mutta samalla tunsin itseni resurssiksi, joka voidaan ongelmitta vaihtaa toiseen. Lähtöni oli viileä. En kokenut olevani tärkeä.
Toisesta työsuhteesta lähtemistä taas emmin siksi, että pelkäsin jättäväni muut pulaan. Kuka hoitaisi työni ja löytyisikö seuraaja? Jos seuraajaa ei löytyisi, kuka kärsisi? Koin olevani korvaamaton.
Hetkellisesti kokemus korvaamattomuudesta voi hivellä itsetuntoa. Tulee olo tarpeellisuudesta ja merkittävyydestä. Onkin perustarve tulla huomioiduksi ja kokea olevansa osa työyhteisöä. Arvostettu, pidetty ja tärkeä voi kuitenkin olla, vaikka olisi työntekijänä korvattavissa.
Arvostettu voi olla,
vaikka olisi työntekijänä korvattavissa.
Pitkällä tähtäimellä kokemus korvaamattomuudesta käy raskaaksi. Se voi tehdä urasiirtymät, lomalle jäämiset tai ylipäätään työstä irrottautumisen vapaa-ajalla vaikeaksi. Kokemus korvaamattomuudesta on pidättelevä kahle ja kannateltava taakka.
Vaikka työyhteisön jäsenet olisivat sydänystävien sijaan etäisempiä tuttuja, on hyvä merkki, jos työpaikanvaihto herättää edes vähän kaipausta sekä lähtijässä että työyhteisössä. Kaipaus on luontainen osa lähtöä.
Ei kuitenkaan ole yhdentekevää, mitä yhteisö jää ensisijaisesti kaipaamaan: ihmistä vai käsiparia? Haikaillaanko päivittäisten juttuhetkien perään ja vai onko huoli lähtijän töiden hoitamisesta?
Ihmisenä kukaan ei ole korvattavissa. Mutta ihmisestä se osa, joka vastaa työtehtävien hoitamisesta, pitäisi olla vaihdettavissa toiseen. Käsiparin korvattavuuden pitäisi olla osa työn järjestelyjä ja rakenteita. Työsuorituksen osalta meidän kaikkien pitäisi olla korvattavissa.
Jääkö yhteisö kaipaamaan
ihmistä vai käsiparia?
Oikeastaan on tervettä, että työpaikan vaihto on lähtijälle jollain tavalla vaikeaa. On totuteltava uuteen ja päästettävä irti vanhasta. Lähtöpäätös herättää usein ristiriitaisia tunteita, mutta työtehtävien hoitumisen ei pitäisi lisätä vaikeutta.
Lähtöä helpottavat sanat ”Kiitos panoksestasi. Tulemme kaipaamaan sinua mutta pärjäämme.” Kaipausta voi lievittää ajatuksella siitä, että vaikka työtoverit vaihtuvat, ystävät pysyvät.
