Auttajakin tarvitsee apua – rakennetaan mielenterveysmyönteinen ilmapiiri

Työyhteisö voi omalla toiminnallaan tukea tai horjuttaa työntekijän mielenterveyttä. Vaikka mielenterveyden ongelmista puhutaan yhä enemmän, harva kuitenkaan ottaisi ne puheeksi työpaikallaan. Kuva: Mostphotos

Teksti Anu Tevanlinna

Olen lukenut viime aikoina kirjoja elämästä oman tai läheisen mielenterveyshäiriön kanssa. Iloitsen, että mielenterveydestä kirjoitetaan yhä avoimemmin ja haasteita arkipäiväistetään. Mielenterveysbarometrin mukaan asenteet mielenterveysongelmia kohtaan ovatkin muuttuneet myönteisimmiksi, mutta silti noin puolet jättäisi kertomatta mielenterveysongelmista töissä.

Mielenterveydestä voi olla vaikea puhua, sillä mielen haasteet iskevät henkilökohtaiseen paikkaan. Kun polveen sattuu, voi todeta jalassa olevan vikaa; mielen säröillessä voi tuntua, että itsessä on vikaa.

Mainos

Mitä vaikeampi jostain on puhua, sitä hankalampi siihen on hakea apua. Liian usein mielenterveyteen etsitäänkin tukea vasta kun elämänlaatu tai työkyky on heikentynyt niin paljon, että edessä on hidas toipuminen. Se on kaukana yksilön, työyhteisön tai työnantajan edusta.

Vaikka järjellä ymmärtää, ettei yksin tarvitse pärjätä, niin auttajan rooliin tottuneen voi olla helpompi sanoa ”tarvitset apua” kuin ”tarvitsen apua”. Autettavaksi siirtyminen vaatii oman keskeneräisyyden ja haavoittuvuuden kohtaamista. Se voi saada pohtimaan, olisiko oman ammattitaidon pitänyt estää sairastuminen. Ei ihme, jos kynnys avun hakemiseen on korkea.

Asiantuntemus ei kuitenkaan estä jalkaa murtumasta, eikä suojaa siltä, että elämässä tulee vastaan hetkiä, joissa mieli saa kolhuja. Ammattilainen kohtaa vaikeuksia siinä missä muutkin – ja tarvitsee apua muiden lailla. Ymmärrys tästä, hyvät tukipalvelut ja kokemus työpaikan ilmapiirin mielenterveysmyönteisyydestä helpottavat avun vastaanottamista.

Ilmapiiri rakentuu paljolti vuorovaikutuksessa. Jokaisella on oikeus pitää yksityisasiat yksityisinä, mutta arkisissa kohtaamisissa ei pitäisi olla vain sallittua puhua mielenterveydestä ja sen haasteista. Sen pitäisi olla suotavaa.

Toiveena voi kuitenkin olla, että jos jostain ei puhuta, sitä ei ole. On kuitenkin harhaa, että jos työyhteisössä ei puhuta jaksamisen tai mielenterveyden haasteista, ongelmaa ei myöskään ole. Totuus on nimittäin päinvastainen: vaikea kasvaa, jos sille käännetään selkä.

Väitän, että mitä hektisempää, paineisempaa ja vaativampaa työ on, sitä enemmän tarvitaan jaksamista ja mielen vointia koskevia keskusteluja, joissa on ok, jos ei ole ok. Mielenterveysmyönteisyyden juurruttaminen voi alkaa siitä, ettei toisen pahaa oloa ohiteta ”Kaikilla on rankkaa” -kommentilla. Sen sijaan todetaan: ”Onpa hyvä, että kerroit”.

 

Sinua voisi kiinnostaa myös

Entä jos ongelma ei olekaan oravanpyörä, vaan sen tahti?

Tunteet kuuluvat työpaikalle

Entä jos puhuisimme selän takana hyvää? − Kehuja ei kannata säästellä