Sote-uudistus häämöttää vuoden päässä – työsopimus ja jäsentiedot kannattaa tarkistaa hyvissä ajoin

Kymmenientuhansien lähihoitajien työnantaja vaihtuu, kun sote-uudistus astuu voimaan vuoden 2023 alussa. Muutos ei vaikuta palkkaan eikä työsuhteen ehtoihin.

Hyvinvointialueita eli hyvaa kannattaa odottaa! Sote-uudistus voi tuoda lähihoitajille uusia työmahdollisuuksia. Kuva: Mostphotos

Teksti Saija Kivimäki

Sote-uudistuksessa kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelut sekä pelastustoimi siirtyvät hyvinvointialueiden vastuulle.

Työntekijän kannalta muutos näkyy konkreettisesti työnantajan vaihtumisena. Se koskettaa yhteensä noin 172 900 työntekijää. Heidän joukossaan on kymmeniätuhansia superilaisia. Kuntien palkkalistoille jäävät varhaiskasvatuksessa työskentelevät lastenhoitajat ja koulujen koulunkäynninohjaajat.

Mainos

Sote-uudistuksen poikkeuksia ovat Helsinki ja Uusimaa: Helsingissä palveluiden järjestämisvastuu säilyy kaupungilla eikä aluevaaleja siksi järjestetä pääkaupungissa. Lisäksi erikoissairaanhoidon palvelut jäävät Helsingissä ja Uudellamaalla HUS-yhtymän vastuulle.

 

Valmistelu on kovassa vauhdissa

Työntekijät siirtyvät hyvinvointialueille vanhoina työntekijöinä eli palkat ja työehdot säilyvät ennallaan. Esimerkiksi kertyneet lomat säilyvät sellaisenaan, kertoo SuPerin sopimusasiantuntija Anne Villman.

Hyvinvointialueet yhdistävät työntekijöitä eri työnantajilta, joista jokaisella on ollut oma palkkausjärjestelmänsä. Tämä johtaa ennen pitkää palkkaharmonisaatioon eli siihen, että erilaiset palkat yhdenmukaistetaan koskemaan koko hyvinvointialuetta. Vielä ei tiedetä, millaisella aikataululla harmonisaatio toteutetaan.

Työntekijän kannattaa pitää mielessään, että sote-uudistuksen takia ei tarvitse allekirjoittaa uutta työsopimusta.

– Jos työnantaja ehdottaa tällaista, ota välittömästi yhteys omaan luottamusmieheen, Villman kehottaa.

Voimassa olevasta työsopimuksesta kannattaa kuitenkin tarkistaa, että siihen on kirjattu kaikki työsuhteen aikana tapahtuneet muutokset. Jos muutoksista on sovittu vaikka vain suullisesti, tieto ei siirry sähköisestä järjestelmästä toiseen.

Samasta syystä on tärkeää, että jäsenten tiedot työnantajasta ja työpisteestä ovat SuPerissa ajan tasalla. Ne voi tarkistaa ja tarvittaessa päivittää liiton verkkosivuilla Oma SuPer-palvelussa.

– Hyvinvointialueuudistuksen takia SuPerin on tiedettävä, missä jokainen jäsen työskentelee, jotta pystymme liitossa tekemään uudistuksen taustatyötä, ja SuPerin hyvinvointialueneuvottelijat pystyvät niin ikään tekemään työtä muiden SuPerin aktiivien kanssa jäsenten puolesta paikallisesti.

Vaikka työnantaja vaihtuu yhden yön aikana suurelta joukolta ihmisiä, käytännön työssä muutokset tapahtuvat vähitellen ja hallitusti.

Joillain alueilla sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelut toimivat jo nyt hyvinvointialueen laajuudella, esimerkiksi Etelä-Karjalan Eksotessa, Keski-Pohjanmaan Soitessa ja Pohjois-Karjalan Siun Sotessa, eikä muutos hyvinvointialueisiin ole niin suuri kuin niillä alueilla, joissa sosiaali- ja terveyspalvelut ovat monen pienen kunnan vastuulla.

 

Aluevaalien tulos vaikuttaa monen lähihoitajan työhön

Sen, millaisia muutoksia hyvinvointialueilla tehtävään työhön tulee, päättävät tammikuussa aluevaltuustoihin valittavat aluevaltuutetut.

– Aluevaltuustot päättävät esimerkiksi siitä, miten kotihoito hyvinvointialueella järjestetään ja missä kotihoidon palvelupisteet sijaitsevat. Valtuustoihin on tärkeä saada edustajia, jotka ymmärtävät lähihoitajien työtä. Siksi äänestäminen on nyt tärkeämpää kuin ehkä koskaan.

Aluevaaleissa äänestämisen lisäksi Villman kehottaa superilaisia seuraamaan oman ammattiosastonsa toimintaa ja muutoinkin alueellista tiedottamista sote-uudistuksen etenemisestä.

– Hyvinvointialueita eli hyvaa kannattaa odottaa. Parhaimmillaan sote-uudistus tuo lähihoitajille uusia työmahdollisuuksia, jos heillä itsellään on siihen halua ja kiinnostusta.

Uusia työtehtäviä voi aueta hyvinvointialueille perustettaviin sote-keskuksiin. SuPer on esimerkiksi ehdottanut, että lähihoitajan ammattitaitoa voitaisiin hyödyntää niissä nykyistä paremmin muodostamalla lääkärilähihoitaja-työpareja.

 

Sinua voisi kiinnostaa myös

Varhaiskasvatuksessa on ajauduttu hankalaan vakanssikierteeseen

Muista tauot ja muut lastenhoitajien hyvät vinkit

Rekisterin ruuhkautuminen tarjoaa sote-yrittäjille vain huonoja vaihtoehtoja – Jalkojenhoitaja Mervi Varjola luopui tittelistään, jotta voi jatkaa työntekoaan