Euroopan turvallisuus ja talouskasvu puhuttavat tässä ajassa paljon. Miten varmistetaan, että työelämäasiat pysyvät mukana EU:n asialistalla?
Nyt painotetaan vahvasti kilpailukykyä ja turvallisuutta, mikä helposti vie huomion palveluista ja aloista, jotka itse asiassa ylläpitävät niitä. Koronan opetukset ovat unohtuneet nopeasti: kriisin hetkellä olemme terveydenhuoltojärjestelmän toimivuuden varassa. On tärkeää tehdä yhteistyötä, jotta asialista monipuolistuu tämän kauden aikana.
Mitkä työelämäasiat nousevat esiin tällä parlamenttikaudella?
Työelämäasiat ovat mukana monissa EU:n isoissa päätöksissä. Työ- ja sosiaaliasioiden valiokunnassa keskitymme esimerkiksi siihen, miten teknologinen murros vaikuttaa työntekijöihin. Muutoksen pitää olla reilu: kaikilla tulisi olla oikeus päivittää osaamistaan työajalla ja EU-tasolla olisi hyvä määritellä vähimmäismäärä aikaa tähän. Tällä kaudella isoja teemoja ovat myös työn henkiset kuormitustekijät sekä tiukemmat säännöt alihankintaketjuihin. Lisäksi haluamme uudistaa julkisia hankintoja niin, että sosiaaliset näkökulmat, kuten työehtosopimusten noudattaminen, otetaan paremmin huomioon.
Miten sote-alan työvoimapulaa voidaan ratkoa EU:ssa?
Väestön ikääntyminen koskettaa koko Eurooppaa, ja pulaa työvoimapulasta on myös muilla aloilla kuin sosiaali- ja terveydenhuollossa. Työvoimasta käydään globaalia kilpailua, eivätkä kaikki suinkaan ole pyrkimässä Eurooppaan töihin. Muualta tulevat työntekijät pitäisi ottaa oikeudenmukaisesti vastaan ja tarjota heille mahdollisuuksia uralla etenemiseen ja kielen oppimiseen.
On keskusteltava myös työnantajien vastuusta. Työperäisen maahanmuuton kautta tulevat jäävät usein kielikoulutuksen ulkopuolelle – vaikka ei kotoutumiskoulutuskaan toimi kunnolla. Jos halutaan, että työntekijät jäävät Suomeen, kielikoulutus ei voi olla sivuseikka.
Millä mielellä Brysselissä seurataan Suomessa tapahtuvia työelämäheikennyksiä?
Niissä piireissä, joissa minä liikun, asiaa ihmetellään, ja minulle on esitetty jopa suruvalitteluita. Suomi on perinteisesti nähty pohjoismaisena hyvinvointivaltiona, jossa työmarkkinarakenteet ovat vahvoja. Nyt mallia halutaan murentaa. Tämä näkyy erityisesti muiden Pohjoismaiden työmarkkinajärjestöjen tapaamisissa. Erityisesti Tanskassa yhteinen neuvottelujärjestelmä on keskeinen osa taloudellista menestystä ja siihen ollaan sitoutuneita.
Edellisellä parlamenttikaudella hyväksyttiin vähimmäispalkkadirektiivi. Mikä merkitys sillä on suomalaiselle palkansaajalle?
Suomalaisille tärkein osa on vaatimus työehtosopimusten kattavuuden edistämisestä. Tavoitteena on, että 80 prosenttia työntekijöistä kuuluu työehtosopimusten piiriin. On kiinnostavaa seurata, miten tavoite näkyy eri maiden kansallisissa suunnitelmissa. Se kannustaa maita, joilla ei ole pohjoismaisten kaltaista järjestelmää, luomaan sellaista ja hakemaan ratkaisuja yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa.
Direktiivi velvoittaa myös Suomea selvittämään, miten pysymme vähintään 80 prosentin tasolla. Tämä taas on ristiriidassa esimerkiksi paikallisen sopimisen lisäämisen kanssa, koska se vähentää työnantajien kannustimia järjestäytyä.
Eli työmarkkinakysymyksissä Suomi kulkee päinvastaiseen suuntaan kuin EU?
Muualla on ymmärretty, että pohjoismainen malli tuo tasapainoa. Työntekijä- ja työnantajapuoli voivat olla kumpikin tasaisen tyytymättömiä kompromisseihin, mutta molempien intresseistä pyritään huolehtimaan. Se tarkoittaa myös, että työntekijöihin liittyvissä kysymyksissä valta kuuluu työmarkkinaosapuolille.
On vaikea ymmärtää, miksi Suomessa työnantajapuoli luopuu tästä vallasta ja luottaa hallituksen ajavan sen asiaa paremmin kuin mitä neuvotteluilla voisi saavuttaa. Tuottavuuden ja työelämän vakauden kannalta neuvottelujärjestelmä tuo tutkitusti paljon etuja. Nyt tuntuu, että Suomessa hallitus hakee niskalenkkiä ajattelematta pitkän aikavälin seurauksia.
Miten järjestäytymisastetta saadaan nostettua eli yhä useampi työntekijä liittymään ammattiliittoon?
Työehtosopimusten 80 prosentin kattavuustavoite kannustaa pohtimaan ratkaisuja yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa. Yksi konkreettinen keino on jäsenmaksujen verovähennysoikeus. Se on selvä taloudellinen kannuste, jota valtio voi vahvistaa. Esimerkiksi Norjassa verovähennysoikeutta on viime vuosina kasvatettu, mikä on lisännyt järjestäytymistä. Tässäkin suhteessa Suomi kulkee eri suuntaan kuin muut Euroopan maat. Samaan aikaan EU tekee myös Suomea sitovia päätöksiä, ja on tärkeä, että myös tällä tasolla ollaan valmiita näkemään yksittäinen työntekijä ja tekemään päätöksiä hänen näkökulmastaan.
Li Andersson
- Europarlamentaarikko vuodesta 2024. Parlamentin työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnan puheenjohtaja.
- Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja ja kansanedustaja. Opetusministeri vuosina 2019–2023.
- Nostanut urallaan esiin erityisesti sosiaalisen tasa-arvon kysymyksiä, puuttunut työelämän epäkohtiin ja edistänyt reilua ympäristö- ja ilmastopolitiikkaa.
